21.5.2013

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 16.6.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen ja velvoitti hänet suorittamaan vahingonkorvausta asianomistaja X:lle.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Himanen.

Vaasan hovioikeuden päätös 2.1.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Juhani Palmu ja Ulla Maija Hakomäki sekä viskaali Samuli Nyblom.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Vaatimukset ja vastaus Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa

2. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen pahoinpitelystä, koska A oli 19.1.2011 tehnyt X:lle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä nyrkillä oikeaan olkapäähän ja vääntämällä tätä kaksin käsin polvesta niin, että polvi oli mennyt sijoiltaan. Samassa asiassa syyttäjä on vaatinut X:n tuomitsemista rangaistukseen A:han kohdistuneesta pahoinpitelystä. A ja X ovat esittäneet korvausvaatimuksia toisiaan kohtaan.

3. A on kiistänyt syytteen ja korvausvaatimukset, koska hän ei ollut kohdistanut väkivaltaa X:ään. A on vaatinut valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Käräjäoikeuden tuomio 16.6.2011

4. Käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että syytteeseen johtaneet tapahtumat olivat saaneet alkunsa siitä, kun A oli joko aiheettomasti tai aiheesta kiivastunut ja kehottanut X:ää vahvoin sanakääntein siirtämään kuljettamaansa traktorikaivinkonetta tiellä, jota pitkin A oli ajanut autolla, ja huomauttanut myös kaivinkoneen valoista. Käräjäoikeuden mukaan näyttö kaivinkoneen sijainnista ja A:n kuljettaman auton nopeudesta oli ristiriitaista.

5. Käräjäoikeus on edelleen lausunut, että syytettä vastaan puhui A:n oma kertomus sekä jossain määrin se, että A oli tehnyt rikosilmoituksen X:n käyttämästä väkivallasta. Syytettä tukevina seikkoina käräjäoikeus on pitänyt X:n kertomusta ja lääkärinlausuntoa tämän vammoista. A oli kertonut, ettei hän ollut kohdistanut X:ään väkivaltaa. X oli puolestaan kertonut, että hänen olkapäänsä oli mennyt A:n lyönnin seurauksena sijoiltaan. Käräjäoikeus on todennut, ettei X:ää koskevasta 4.2.2011 päivätystä lääkärinlausunnosta ilmennyt tällaista olkapään sijoiltaanmenoa. Lääkärinlausunnon luotettavuutta todisteena heikensi se, että se oli laadittu lähes kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen tehdyn käynnin perusteella. Lausunnon maininnat X:n vanhoista runsaista tukielinperäisistä vaivoista sekä polvien ja olkapäiden kivuista aiheuttivat sen, että nyt käsiteltävistä tapahtumista oli vaikea tehdä lääkärinlausunnon perusteella johtopäätöksiä.

6. Käräjäoikeus on pitänyt ratkaisevana näyttönä X:n isän Y:n todistajankertomusta. Tämä oli kertonut nähneensä läheisen asuintalonsa ikkunasta, kuinka A oli ensin lyönyt X:ää nyrkillä olkapäähän. Lyönnin jälkeen tilanne oli kehittynyt molemminpuoliseksi painiksi ojan pohjalla, mutta muita lyöntejä tai potkuja hän ei ollut nähnyt. Y:n kertomaksi on edelleen kirjattu, että hän ei ollut noin pariin minuuttiin havainnoinut tapahtumia, koska hän oli ollut toipumassa lonkkaleikkauksesta ja oli sauvojen kanssa kävellyt miesten luo. Vielä käräjäoikeus on todennut, että A:n vasemman käden tyvessä oli todettu kipua ja turvotusta, mikä vamma oli voinut aiheutua myös edellä kerrotun lyönnin yhteydessä, joka siis oli tapahtunut vasemmalla kädellä.

7. Näillä perusteilla käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A oli aloittanut väkivallan käytön lyömällä X:ää nyrkillä vasempaan olkapäähän, jonka jälkeen tilanne oli kehittynyt painiotteluksi. Sen sijaan käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi syytteessä kerrotulla tavalla tahallisesti vääntänyt X:ää kaksin käsin polvesta.

8. Käräjäoikeus on tuominnut A:n pahoinpitelystä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä suorittamaan X:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 200 euroa sekä likaantuneista vaatteista 50 euroa. Käräjäoikeus on tuominnut myös X:n A:han kohdistuneesta pahoinpitelystä sakkorangaistukseen ja erinäisiin korvauksiin.

Vaatimukset Vaasan hovioikeudessa

9. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että asiassa myönnetään jatkokäsittelylupa, koska käräjäoikeus oli arvioinut näyttöä virheellisesti ja päätynyt virheelliseen lopputulokseen. A on vaatinut syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Hän on vedonnut erityisesti uuteen todisteluun ja on lisäksi riitauttanut X:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen ja Y:n todistajankertomuksen uskottavuuden sekä X:stä laaditun lääkärinlausunnon näyttöarvon asiassa sekä käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset hänen sormivammansa syntymisestä. A on vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

Hovioikeuden päätös 2.1.2012

10. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, ettei käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Muutakaan perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei asiassa ollut.

Jatkokäsittelyluvan edellytykset ja asiassa esitetyt perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiseksi

11. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.
Jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

12. A on valituksessaan hovioikeudelle edellä kohdassa 9 mainituin tavoin kiistänyt syyllistyneensä rikokseen, vedonnut asiassa uuteen todisteluun ja riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin erityisesti siltä osin kuin käräjäoikeus oli arvioinut asiassa todistajana kuullun X:n isän Y:n kertomuksen uskottavuutta. Tätä kertomusta käräjäoikeus oli pitänyt asiassa ratkaisevana näyttönä. Valituksen mukaan on ollut mahdotonta, että Y olisi voinut vallinneissa näkyvyysolosuhteissa tarkasti havainnoida tapahtumia talon sisältä ja erityisesti toteamaan jonkin liikkeen lyönniksi. Talosta oli matkaa tapahtumapaikkaan, ja tapahtuma-aikana oli ollut pimeää. Paikalla oli lisäksi ollut ajoneuvoja, jotka olivat estäneet näkyvyyttä, eikä alue ollut ollut hyvin valaistu. A on tuonut valituksessaan esiin myös sen, että Y:n mahdollisuuksia tehdä tapahtumista havaintoja oli käsitelty käräjäoikeudessa, mutta käräjäoikeus ei ollut perustellut kannanottoaan tältä osin.

13. A on valituksessaan lisäksi riitauttanut X:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen uskottavuuden sekä X:ää koskevan lääkärinlausunnon merkityksen näytön arvioinnissa. X:n kertomus oli ristiriitainen erityisesti siltä osin kuin hän oli kertonut olkapäänsä menneen tilanteessa sijoiltaan A:n lyönnin seurauksena. X oli välittömästi tämän jälkeen alkanut lyömällä pahoinpidellä A:ta, mikä ei yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut mahdollista, mikäli hänen olkapäänsä olisi mennyt sijoiltaan. Lisäksi X oli hakeutunut lääkärin vastaanotolle vasta kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen. Lääkärinlausunnosta ilmenevät hänen runsaat aikaisemmat vammansa huomioon ottaen lausunnolle ei voitu antaa painoarvoa asiassa. A on edelleen tuonut esille, että käräjäoikeuden päätelmä siitä, että hänen peukalonsa tyvessä ollut kipu ja turvotus olisivat aiheutuneet hänen lyötyään nyrkillä X:ää, oli virheellinen, koska peukalo ei ollut voinut vammautua sanotuin tavoin nyrkillä lyötäessä.

14. A on hovioikeudessa vedonnut uusina todisteina kahteen valokuvaan, joissa näkyi talo, jonka ikkunoista Y oli kertomansa mukaan tehnyt havaintojaan. Kuvat oli otettu tapahtumapaikkana olleelta tieltä taloon päin. A:n valituksen mukaan Y ei ollut voinut sisältä talosta havainnoida tapahtumia tarkasti. Korkeimmassa oikeudessa A on lisäksi todennut, että Y oli kertonut käräjäoikeudessa toisin kuin esitutkinnassa siitä, mistä hän oli tapahtumia havainnoinut. Esitutkinnassa Y oli kertonut olleensa tapahtumahetkellä pihamaalla ja tarkkailleensa tapahtumia läheltä osapuolia, kun taas käräjäoikeudessa hän oli kertonut nähneensä tapahtumat läheisen asuintalonsa ikkunasta. Käräjäoikeus ei ollut arvioinnissaan kiinnittänyt huomiota tähän ristiriitaan, ja kertomuksen muuttamisen vuoksi A oli voinut esittää lisäselvitystään vasta hovioikeudessa.

15. A on hovioikeudessa vedonnut uutena asiassa ilmi tulleena seikkana myös siihen, mitä käräjäoikeudessa todistajana kuultu poliisimies oli kertonut käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen A:n avustajalle. Y olisi kertonut poliisimiehelle, ettei hän ollut nähnyt tapahtumia, koska hän oli ollut tapahtumiin nähden katveessa.

Korkeimman oikeuden arviointi

16. Asiassa on kysymys ensiksi siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla muutosperusteella. Tällöin arvioitavana on se, onko valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella ollut perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Olennaista tässä harkinnassa on, onko A esittänyt valituksessaan sellaisia seikkoja, jotka mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti horjuttavat käräjäoikeuden ratkaisun lopputulokseen vaikuttanutta näytön arviointia. Toiseksi kysymys on myös luvan myöntämisestä pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tarkistusperusteella eli siitä, onko käräjäoikeuden ratkaisun perusteluiden nojalla voitu arvioida sitä, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos on oikea.

17. A on hovioikeudessa yksilöidysti ilmoittanut ne perusteet, joiden hän on katsonut vaikuttaneen Y:n mahdollisuuksiin tehdä havaintoja tapahtumista ja siten hänen kertomuksensa uskottavuuteen. Lisäksi A on hovioikeudelle ilmoittanut edellä kerrottua uutta todistelua väitteidensä tueksi. A on riitauttanut myös X:n kertomuksen ja lääkärinlausunnon merkityksen näyttönä, joiden käräjäoikeus on katsonut tukevan syytettä. Käräjäoikeus on pitänyt Y:n kertomusta ratkaisevana näyttönä asiassa. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ole tuomionsa perusteluissa ottanut kantaa A:n tekemiin Y:n kertomuksen uskottavuutta koskeviin vastaväitteisiin, jotka hänen mukaansa olivat olleet keskustelun kohteena jo käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden tuomiossa on todettu vain, ettei kertomusta voitu näytöllisesti sulkea pois, vaikka se oli lähisukulaisen antama.

18. A on siten valituksessaan riitauttanut käräjäoikeuden suorittamat näyttöä ja sen uskottavuutta koskevat arviot yksilöidysti useilla eri perusteilla ja myös perustellut riitautuksensa yksityiskohtaisesti. Lisäksi hän on tuonut esiin sen, että käräjäoikeuden tuomiosta eivät käy ilmi ne perusteet, joiden nojalla se on pitänyt ratkaisevaksi katsomansa Y:n kertomusta luotettavana ja uskottavana. A on riitauttanut myös tämän käräjäoikeuden arvion perustellen kantaansa ja vielä tarjonnut hovioikeudelle tästä kysymyksestä kohdissa 14 ja 15 mainittua uutta todistelua.

19. Kun käräjäoikeuden näytön arviointi on perusteltu puutteellisesti ja tuon arvion oikeellisuutta on valituksessa tältä ja muultakin osin yksilöidysti perustellen horjutettu, Korkein oikeus katsoo, että A:n valituksen perusteella on ollut oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Sen vuoksi hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Kun A lisäksi on tarjonnut hovioikeudelle käräjäoikeuden ratkaisevana pitämän näytön uskottavuudesta uutta, tuon kysymyksen arviointiin mahdollisesti vaikuttavaa todistelua, jonka merkitystä ei ole mahdollista arvioida sitä vastaanottamatta, Korkein oikeus katsoo, ettei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole ollut mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Sen vuoksi hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa myös oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tarkistusperusteella. Näitä arvioita osaltaan tukevat A:n vielä Korkeimmassa oikeudessa esittämät, kohdissa 14 ja 15 mainitut lisäperusteet, joiden hän on katsonut horjuttavan Y:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen uskottavuutta.

20. A on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa katsonut uuden todistelun esittämisen olevan myös painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu painava syy. Uuden todistelun merkitys on arvioitu edellä lausutuin tavoin muutos- ja tarkistusperusteiden nojalla.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa. Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Kaisa Klinga.